i miss you

Viimeiset päivät on ollut aika rankkoja kaikin tavoin, ja oikeastaan koko mennyt viikko on tuntunut vaikealta. Mulla on niin ikävä kaikkia ystäviä, ja täällä on niin paljon ihania paikkoja ja kauniita rakennuksia ja vaikka mitä, mutta mulla ei oo ketään kenen kanssa jakaa ne. Ei se vaan oo samanlaista yksin.

Tää kuulostaa nyt niin kliseiseltä, mutta eilen istuin illallispöydässä usean ihmisen ympäröimänä ja tunsin itseni NIIN yksinäiseksi. Välillä piti vaan mennä omaan huoneeseen itkemään ja kattomaan valokuvia. Osittain olin niin herkkänä koska olin väsynyt ja darrainen, mutta silti. Kaipaan omia kavereita joiden kanssa voin olla täysin oma itseni niiiiin paljon.

Perjantaina oli kuitenkin kivaa, mutta olin ihan liian humalassa (ylläri)! Ihmiset oli silloin ekstrakivoja ja niiden kanssa oli helppo jutella, mutta toivoisin että se olisi mahdollista myös seuraavana päivänä. Musta ois hirveen kiva esim. tehdä kämppisten kanssa muutakin kun käydä baarissa, koska tykkään niistä hirveesti! Pitäis varmaan yrittää vielä enemmän jutella ja tutustua niihin, mutta tunnun aina lamaantuvan kun pitäisi jutella.

Huomenna taas töihin, joka on ehkä ihan hyvä! Vapaapäivinäni en nimittäin näytä saavan mitään tehdyksi...


tuolla olin viikko sitten, oli aika katastrofaalista....


emelia, allie & minä


allie & minä

we never change, do we?

Ajattelin tulla kirjoittamaan tänne jotain tuntoja Lontoosta, mutta oon tuijottanut tätä ruutua nyt yli vartin eikä mitään tule mieleen. Tai tulee vaikka kuinka paljon, mutta en saa koottua niitä mitenkään eheäksi kokonaisuudeksi. Lisäksi kun nousen pystyasentoon kirjoittamaan tuntuu siltä että pää räjähtää. Menenkin taas hetkeksi makaamaan..........



Äh en mä tiiä. Ei kai tää oo ollu sellasta kun odotin, johtuen siitä koska en olisi koskaan odottanut (tai ainakaan ajatellut) olevani tosi kipeä ensimmäisellä viikolla kun tulen tänne. Ihmettelen suuresti etten oo vielä itkenyt kertaakaan, vaikka yksinäisyyden tunne on joskus ollut hyvinkin maksimeissa. Kämppikset on ihan kivoja, mutta ei niitä vielä voi oikeen kavereiksi kutsua, ja pelkään hirveesti ettei koskaan voikaan. Mitä jos en tutustu täällä kehenkään? Tai mikä pahempaa, mitä jos en vaan parane enkä saa edes mahdollisuutta tutustua kehenkään? Tää päänsärky on jotain ihan kamalaa, ja pelkään että se johtuu jostain muustakin kun pelkästään flunssasta.

Huomenna pitää soittaa Scancomingille ja sanoa että pitää ottaa saikkua heti näin alkuun. Luultavasti joudun ottamaan koko viikon, jos historia yhtään toistaa itseään. Vaikka kuinka makoilisin, ei tämä ainakaan alle sen mene ohi.

Välillä mietin että olisiko mun helpompi Suomessa, ja se, että tajuan etten halua olla sielläkään, helpottaa vähän. Kaipaan Suomesta ystäviä, ja kaipaan sitä, että tiedän miten asiat toimii. Muuta en ihan vielä ainakaan kaipaa. Katsotaan parin viikon kuluttua jos kulttuurishokki iskee kunnolla!