Näytetään tekstit, joissa on tunniste american horror story. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste american horror story. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. lokakuuta 2012

we held gold dust in our hands

Oon taas ihan myöhässä tämänkin postin kanssa, oli tarkoitus kirjoitella jo paljon aiemmin mutta aina muka on jotain muuta. Muutenkin oon luvannut itselleni että kirjottelisin enemmän mutta what can you do kun ei saa otettua itseään niskasta kiinni. No kuitenkin. Olin viime viikonloppuna Eurassa mummulassa, ja käytiin pari kertaa oikeen pitkällä kävelyllä sopivasti auringon laskun aikaan ja otin miljoona ihanaa kuvaa jotka eivät kuitenkaan koneella näyttäneetkään enää yhtään niin kivoilta. Epäilen vähän noita mun kameran käyttötaitoja...







Käytiin sunnuntaina juhlimassa isän veljen 50-vuotisjuhlia ja koska kukaan ei ollut kertonut mulle että kyseessä oli vähän hienompikin juhla, en tietenkään ollut ottanut mukaan mitään trikoohametta asiallisempaa. Tämä kääntyi kuitenkin omaksi onnekseni sillä pääsin lainaamaan ihanaa mustaa mekkoa jossa tunsin itseni ihan Mad Menin Joaniksi. Oli kiva kopista ympäri juhlasalia ja kuvitella itsensä hetkeksi 60-luvun mainostoimistoon.





Sukuloinnin lisäksi olen lähinnä käynyt töissä, käynyt äidin kanssa mini-Tampere reissulla kuuntelemassa Kerkko Koskinen Kollektiivin keikkaa sekä katsonut kaikkia tauolta palanneita tv-sarjoja. Äsken katsoin juuri American Horror Storyn toisen kauden ensimmäisen jakson ja kadun sitä jo nyt. En ole koskaan ollut kauhun ystävä, mutta tähän sarjaan jäin vähän vahingossa koukkuun ja nyt on pakko katsoa loppuun asti (sormien välistä.) Pelottaa ihan pikkasen mennä nukkumaan...