perjantai 29. kesäkuuta 2012

ja vaikka on pahaa, alussa on aina

Asiat jotka piristävät nyt kun makaan nuhaisena sängyn pohjalla neljättä päivää:

- PMMP:n uusi levy

(Vaikka petyin kyllä vähän levyyn kokonaisuutena, mutta kuka tietää, ehkä se tarvitsee vielä vain lisäkuuntelua ja totuttelua. Muutama biisi nousee kirkkaasti yli muiden, ja allaoleva on yksi niistä.)



- Ajatus siitä että ensi viikolla on ihanat ilmat ja olen päättänyt olla TERVE! Tieni vie Ruisrockiin tasan viikon päästä perjantaina, ja oon nyt jo ihan fiiliksissä kaikista loistavista artisteista joita siellä on. Eniten odotan varmaan Pulpia, The Cardigansia ja no, PMMP:tä.



- Muistot keskiviikkoisesta Kentin keikasta. Hieman ärsytti kyllä kun en voinut tanssia tavalliseen tapaani flunssan takia, mutta bändi oli yhtä hyvä kuin aina. Laskettiin että ollaan Hannan kanssa nähty Kent nyt jo neljä kertaa, ja varmasti mennään seuraavankin kerran kun ne vaan tänne tulee!



- Pakastimessa odottava Aino-jäätelö

-DVD-boksit. Uudenvuodenlupaukseni, jonka mukaan en saa tänä vuonna aloittaa yhtään uutta tv-sarjaa, on ollut viime päivinä koetuksella, mutta onneksi hyllystäni löytyy vielä sen verran näitä tv-sarjabokseja että olen onnistunut välttämään kiusauksen. Sitä paitsi on hauskaa katsoa uudelleen sarjoja joita ei ole nähnyt aikoihin; eilen mm. fiilistelin Siskoni on noitaa, joka oli ensimmäinen lempisarjani ikinä. Ihanan nostalgista!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

books, books, books

Oon lukenut tänä vuonna ihan hävettävän (ja ennätysmäisen) vähän kirjoja. Yleensä mulla on joka vuodelle sellainen tavoite että lukisin joka kuussa kaksi kirjaa, tai jos en pysty siihen, niin ainakin 12 kuukauden aikana vähintään 20 kirjaa. Viime vuonna sain kokoon juuri tasan kakskyt, sitä edellisenä muistaakseni jopa 30. Nyt on kesäkuun ensimmäinen päivä ja oon lukenut tänä vuonna yhteensä KAKSI kirjaa. Oon jo koko viime kuukauden ajan yrittänyt saada otettua itseäni niskasta kiinni, mutta jotenkin aina metroissa ja muualla missä yleensä luen on aina ollut jotain lehtiä tai (hävettää myöntää) puhelimen netti ja facebook. No, nyt kuitenkin päätin vihdoin kesäkuun alkamisen kunniaksi lopettaa laiskottelun, ja aloitin tänään vuoden kolmannen kirjan, Candace Bushnellin The Carrie Diariesin. Tiedän, ei se mitään Dostojevskia ole, mutta (hyvä) chick-lit yleensä saa hymyn huulille, ja tällä hetkellä kaipaan jotain ihanan kevyttä joten veikkaan tän olevan juuri täydellinen! Sitä paitsi rakastan Sinkkuelämää-sarjaa, joten miksipä en lukisi Carrien ensi-askeleista kohti sitä naista jonka kaikki sarjassa oppivat tuntemaan.



Tämän jälkeen ajattelin lukea loput joululahjakirjat (kyllä, niitä on vielä) ja muutama muukin idea on jo korvan takana. Tässä vähän listaa tulevista "projekteista":

1. Linda Grant - We Had It So Good
2. Jari Tervo - Layla
3. Jeffrey Eugenides - Middlesex
4. Sarah Churchwell - Marilyn Monroen monta elämää

Olisiko kellään mitään muita hyviä kirjaehdotuksia? Ei mitään liian ahdistavaa tai masentavaa kiitos!

kuvan lähde: tässä

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

how strange it is to be anything at all

No mihin kummaan se kesä nyt katosi? Oon kattonu tänään jo neljä jaksoa The OC:ta ja miettinyt miksen mä voisi asua (Kaliforniassa) kävelymatkan päästä rannasta ja jossain ihanassa isossa ja kauniissa talossa! Oon myös pohtinut miten ihmeessä Seth ja Summer on niin ihania, mutta ei siitä sen enempää, pidetään TV-nörtti-Laura nyt poissa kuvioista! Onneksi lupasin tänään lähteä kävelylle ja illalla leffaan, niin vapaapäivä ei kulu pelkästään yksin Orange Countyn maailmaan uppoutuneena... Mulla kun toi ajan- ja paikantaju häviää niin nopeesti!



Oon ollut muuten nyt super-ylpeä itsestäni kun oon jo viimeiset seitsemän viikkoa jaksanut raahautua joka viikko kolme kertaa lenkillä (viime viikolla tosin vain 2, mutta toinen niistä oli 10 kilsaa joten sen voi jakaa kahteen eri kertaan, ok?)! Tää on pisin aika varmaan vuosiin (kyllä) kun oon urheillut näin monta kertaa viikossa näin kauan yhtä mittaa. Välillä alkaa tuskastuttamaan kun tuntuu että kunto ei kasva ollenkaan, mutta veikkaan että odotan vaan liikaa tuloksia liian nopeassa ajassa. Onneksi kesä tulee ihan just, ja ihanat ilmat on aina loistavia motivaattoreita ulos lähtemiselle!




(Sen verran vielä pakko sanoa OC:sta, että se on kyllä ehdottomasti musiikin suhteen paras sarja ikinä! Oon fiilistelly OC-soittolistaani koko päivän, niin hyvä!)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

kisser för sommaren

Nappasin Nellin blogista tälläsen kyselyjutun! Tarkoituksena siis vastailla näihin sen keksimiin kysymyksiin ja sitten keksiä itse 11 uutta seuraaville tehtäväksi. Here goes:

1. Keneen fiktiiviseen hahmoon samaistut?

Huijaan nyt (ehkä?) vähän, ja valitsen hahmon joka on ennen kaikkea all time lempihahmoni, eli Brooke Davis One Tree Hillistä. Brooke on pinnallisin puolin (ja varsinkin sarjan alkuvaiheissa) tyypillinen suosittu tyttö, joka vaikuttaa sanavalmiilta, sosiaaliselta ja huolettomalta, mutta nopeasti jaksojen edetessä päästään syvemmälle sisälle, ja käy ilmi että Brooke on henkilö joka aina tuntee olevansa huonompi kuin muut ja jäävänsä joka kerta kaikessa ystäviensä varjoon. Hän rakentaa seiniä ympärilleen ja piiloutuu huumorin ja ehkä vähän ilkeydenkin taakse, ettei kukaan muu saisi selville millaisia juttuja hän oikeasti ajattelee ja tuntee. Mutta jottei mentäisi ihan totaalisen masentaviin juttuihin, Brookella on myös suuri sydän ja hän on henkilö jolle ystävät ovat kaikki kaikessa. Ennen kaikkea Brooke on kuitenkin taistelija joka ei luovuta helpolla, ja haluaisin ajatella että pystyisin samaistumaan myös siihen. Muita hahmoja joita mietin oli Seth Cohen ja Chandler Bing, joissa oikeastaan onkin aika paljon samaa.




”There’s a day when you realize that you’re not just a survivor, you’re a warrior. You’re tougher than anything it (life) throws your way.”

2. Jos yritat katsoa elamaasi 20 vuoden paahan, mita naet?

Apua! No toivoisin ainakin että sillon olisi semmonen ammatti josta tykkää oikeasti, joku kiva mies ja ehkä lapsi tai kaksi! Mies voisi mieluiten puhua vaikka brittienglantia tai riikinruotsia...

3. Lempikirjasi lapsena?

Semmonen pingviinikirja mitä mummu luki mulle aina kun menin sen luo lapsena, mutta en yhtään muista mikä sen nimi oli :( Siinä oli kuitenkin sellanen pingviini joka ei tykännyt ollenkaan kylmästä, ja se rakensi itelleen lautan ja seilas paratiisisaarelle. ♥

4. Mista asioista olet inspiroitunut viime aikoina?

Aurinkoisista kevätpäivistä ja siitä fiiliksestä että kesä on jo ihan nurkan takana.



5. Milloin viimeksi teit jotain taysin spontaania?

Apua tätä piti miettiä ihan luvattoman kauan. Kaikista spontaanimmat jutut taitaa mulla ainakin tapahtua aina kesäsin, mutta viimeisin ainakin vähän spontaani juttu oli kun päätettiin viime torstaina jatkaa työkaverin kanssa vielä iltaa kuudennelle linjalle vaikka oli tarkotus lähteä kotiin, ja tanssittiin siellä pilkkuun asti! Seuraavana päivänä mentiin vielä extempore syömään sisilialaiseen, OM NOM!



6. Millainen olisi unelmakotisi?

Englantilainen kartano joka olisi sisustettu maalaisromanttiseen tyyliin! Tai kyllä joku Versailleskin olis ihan ok.

7. Mita kesasuunnitelmia sinulla on?

RUISROCK! Mahdollisesti Espanja ja Lontoo, tai sitten vaihtoehtosesti Tukholma joka tulis halvemmaksi mutta ei ois mulle mitenkään huonompi vaihtoehto. Ootan kyllä kesää ihan hirveesti, on vielä omia ja kavereiden synttäreitä, grillausiltoja ja vaikka mitä muuta hauskaa suunniteltuna! Ja ihan oikea kesäloma pitkästä aikaa!

8. Lempipaikkasi kotikaupungissasi?

Apua niitä on ihan liikaa! Kaikki merenrantapaikat on ihania, rakastan Aurinkolahtea ja sen kallioita ja rantaa, Töölönlahtea, Mustikkamaata, Kauppatoria... Esplanadi ja Koffin puisto on ihania kesällä, ja Punavuoressa on aina kaikkea kivaa. Hotelli Tornin näköalabaari on aina ihan pakollinen kesällä, samoin Sokos Hotel Vaakunan Loisteen terassi on ihan täydellinen varsinkin auringonlaskun aikaan. Mbarin terassi. Suomenlinna. Kalevankatu, Bulevardi ja Iso Roba. Lista voisi jatkua loputtomuuksiin!



9. Mita olet oppinut viimeksi?

No, opin eilisestä turvallisuuskoulutuksesta töissä miten toimia väkivaltaisen asiakkaan kanssa ja kuinka monella eri tapaa voi satuttaa/tappaa toisen ihmisen.... Fun facts.

10. Mielestasi paras tapa viettaa vapaapaiva?

Oon nyt niin kesäfiiliksissä että sanon että ensin rannalla ja sitten terassilla tai puistossa ihanien ystävien kanssa.

11. Onko sinulla mottoa, jonka mukaan yritat elaa?

Ei mitään tiettyä, mutta nää on sellasia juttuja jotka yritän aina muistaa:







Omat kysymykset:

1. Mikä on lempi kesämuistosi? 2. Onko sinulla lempilevyä? 3. Lempikaupunkisi? 4. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa voisit mennä naimisiin? 5. Jos saisit aikakoneen käyttöösi minne matkustaisit? 6. Mikä on sinusta kaunein kieli ja miksi? 7. Oletko koskaan asunut ulkomailla/haluaisitko? 8. Mikä on sinusta kauneinta? 9. Onko sinulla lempi valokuvaa? 10. Mikä saa sinut aina hymyilemään? 11. Onko jotain biisiä johon liittyy paljon jotain erityisen hyviä muistoja?

Tehkää jos vaan jaksatte!

kuvien lähteet: kprescott.tumblr.com, http://fuckyeahonetreehillcaps.tumblr.com/, http://etiquetteforalady.tumblr.com/, http://cuteqts.tumblr.com/, http://justtornme.tumblr.com

torstai 26. huhtikuuta 2012

wanderlust

Voi ei mulle tuli ihan hirvittävä matkakuume! Oon nimittäin pohtinut tässä minne menisin kesällä kun on ihan oikea Loma, ja koska matkaseurani ei ehkä pääsekään mukaan aiemmin suunnitellulle Lontoon ja Bristolin reissulle, on pitänyt miettiä uusia vaihtoehtoja. Luonnollisesti oon pohtinut sellasia paikkoja missä asuu jotain kavereita jo valmiiksi, niin ei tarvisi murehtia kenet pakottaisin täältä matkaan. Eniten haluaisin mennä käymään Puolassa Nellin luona uudestaan, mutta loma taitaa osua sellaselle kohdalle kesää, että se on vaihtanut jo maata takaisin Suomeen! Viime päivinä oon myös innostunut ihan sairaasti Espanjasta, sillä eräs kaveri on lähdössä kesäksi maan pohjoisosassa sijaitsevaan Zarautziin au-pairiksi. Kattelin tässä vähän kuvia paikasta, ja näyttää aivan IHANALTA. Ongelma tässä on vaan se, että kyseinen tyyppi on ehkä vähän ailahtelevaa sorttia, eikä noista au-pair-jutuistakaan koskaan tiedä että miten ne onnistuu, ja pysyykö loppujen lopuksi edes samassa kaupungissa koko aikaa.


Zarautz

Toinen paikka mikä himottais ihan kauheesti on Pohjois-Irlanti. En oo aikasemmin edes erityisemmin ajatellut koko paikkaa, mutta vähän aikaa sitten rupesin miettimään että sehän on ainut maa Iso-Britanniassa jossa en ole vielä käynyt, sillä Wales, Englanti ja Skotlanti on jo enemmän tai vähemmän tuttuja. Tämän jälkeen rupesin ottamaan maasta enemmän selvää, ja sehän vaikuttaa ihan uskomattoman mielenkiintoselta ja kauniilta! Ongelma on vain että sieltä en kyllä tunne ketään, enkä keksi myöskään ketään kenet saisin raahattua mukaan... Anyone? :D


Belfast

tiistai 10. huhtikuuta 2012

kaikki muuttuu mutta loista loppuun asti

Hui kun väsyttää! Kaksi yövuoroa takana, ja tänään piti herätä jo kymmeneltä aamulla joten "yöunet" jäi noin kolmen tunnin mittasiksi.... Onneksi nyt on vapaata sunnuntaihin asti, niin ei haittaakaan vaikka on vähän pihalla kaikesta. Toki mulla olisi aikaa mennä nukkumaan vielä ennen kun menen illalla leffaan, mut oon just tällänen etten malta nukkua päivällä kun on niin paljon muutakin tekemistä(=telkkari ja dataaminen). Mutta eilen sentään kävin lenkillä, ja päätinkin nyt että yritän käydä tästä lähtien kolme kertaa viikossa jos vaan mitenkään pystyn. Varsinkin kun nyt alkaa ulkona olla niin kauniit ilmat, niin miksi ei! Eilenkin tuli superhyvä fiilis kun sai raahattua itsensä edes vähäksi aikaa pois kotoa.




Uskalsin eilen taas kurkata Forecan kymmenen päivän ennustetta, ja onneksi uskalsin! Näyttää siltä että kevät viimein tulee, ja se piristää tällä hetkellä enemmän kuin mikään muu. Terassi- ja puistossa istuskelukelit, here I come!

torstai 5. huhtikuuta 2012

we won't believe the fools at all

Karvas pettymys Pete Dohertyn keikan perumisesta helpottui eilen vähän kun pääsin kunnolla reivaamaan Examplen keikalle Nosturiin. En oo oikeestaan kolmeen päivään kuunnellutkaan mitään muuta kuin tätä, ja toivoisin niin että jollain onnenkantamoisella pääsisin vielä Provinssiin näkemään herran uusiksi! Saattaa tosin käydä niin ettei riitä aika ja raha, mutta en heitä toivoa ihan vielä, sillon kun ois kuitenkin myös mun synttärit! Ei olis ketään vapaaehtoista festariseuraa?







Eihän mulla muuta asiaa tainnut ollakaan, oon vähän huono tän blogin pitämisessä... Kunhan käyn aina välillä vähän fanityttöilemässä!