takes one to know one, honey

Viime päivät, tai ehkä jopa viikot, on ollut vähän kummallisia. Ihan kun olis elänyt vuoristoradassa. Oon ollut välillä onneni kukkuloilla, ja ihastellut miten uskomattoman kaunis Helsinki on ja oikeesti miten paljon mä tästä kaupungista tykkään. Ennen kun lähdin Moskovaan kävin hakemassa viisumini Eirasta ja oli sellanen täydellinen aurinkoinen syysilma ja yllätin itseni valitsemalla ratikan sijasta kävelyn (no, ainakin muutaman pysäkin ajaksi) ja valokuvaamisen. Se oli sellanen hetki että vaikka olin yksin, ei voinut muuta kun hymyillä typerän näkösenä, koska tunsin oloni niin kotoisaksi. Näiden tunteiden vastapainona sitten on ollut lattialla itkemistä ja tietokoneen hakkaamista sen vuoksi ettei langaton yhtys toimi tai pelottavia ajatuksia illalla niin ettei saa unta koska ei halua sulkea silmiään. Ehkä se on jotain syysväsymystä, mutta oon onnellinen että ainakin välillä päiviin mahtuu myös noita uskomattoman ihania hetkiä.







Viime viikkoina oon myös alkanut Nellin inspiroimana innostumaan enemmän ja enemmän tatuoinnin ottamisesta. Haluaisin tämän Marilyn Monroen siteerauksen muistutukseksi itselleni: "Just because you fail once, doesn't mean you're gonna fail at everything. Keep trying, hold on, and always, always believe in yourself, because if you don't, then who will?". Ongelmana on vain se, että a) en kestä kipua, b) en tiedä miten sen asettelisin ja millaisilla kirjaimilla ja c) en tiedä mihin sen ottaisin! Näitä asioita pitää varmasti kuitenkin miettiä aika pitkään, koska sen kanssa eletään sitten loppuelämä.



Tänään mulla alkaa neljän päivän yövuoroputki, ja pikkasen ahdistaa ensimmäinen yö kun en ole saanut nukuttua. Onneksi se alkaa vasta keskiyöllä, että ehkä ehdin nukkumaan illalla vielä "päikkärit". Sitä ennen käydään Lauran kanssa kävelyllä rannassa, ja teen jotain niin hyvää ruokaa mitä viidellä eurolla saa. Ensi viikolla mennään saman Lauran kanssa ex-tempore katsomaan Maria Menaa, enkä juuri nyt oikein pysty kuuntelemaan yhtään mitään muuta. Tää uusi levy on ihan uskomattoman ihana.

once i wanted to be the greatest

Terveisiä kylmästä Moskovasta! Palasin takasin nolla-asteista edellispäivänä, ja voin kertoa teille, että semmonen viidenkin asteen lämpöero kyllä tässä vaiheessa tuntuu! Ihana kun täällä on vielä se +7! Arvostan myös sitä että luin jostain että marraskuun pitäisi olla mukavan leuto. Käy mulle!

Tapani mukaan onnistuin tulemaan taas kipeäksi kun lähdin Moskovaan, mutta yritin siitä huolimatta ottaa mahdollisimman paljon irti minilomastani, ja onneksi onnistuinkin suhteellisen hyvin. Käytiin äitin kanssa mm. shoppailemassa (ja löysin jumalaisen kauniin talvitakin!), syömässä ja katsomassa Annie Leibovitzin valokuvanäyttelyä, josta vaikutuin aika suuresti. Käytiin myös ihanassa pienessä englanninkielisiä kirjoja myyvässä kirjakaupassa josta mukaan tarttui Nick Hornbyn High Fidelity ja kauan etsimäni John Greenin Looking for Alaska. Näin siitä joskus tämän lainauksen ja päätin että mun on pakko lukea koko kirja:

“If people were like rain, I was like drizzle and she was a hurricane.”

i'm quite alright hiding tonight

Mikä siinä on että väsyttää ihan äärettömästi, mutta silti vaan istuu tässä eikä mee nukkumaan, vaikka tietää että huomenna on taas herätys 5.30? Mä vaan haluun kuunnella Alex Turnerin rauhottavaa ääntä ja unet tuntuu ahdistavilta kun niistä pitää herätä. Ehkä siksi välillä valvottaa itseään, koska tuntuu siltä että jos ei mee nukkumaan niin ei tarvi herätäkään eikä huominen (työpäivä) ehkä koskaan tulekaan ja saan vaan kuunnella repeatilla Submarine EP:tä koko yön läpi. No, nää raskaat silmäluomet taitaa silti kohta voittaa, mutta muutama biisi vielä...


tomorrow i'll be faster
i'll catch what i've been chasing after
and have time to play
but i'm quite alright hiding today


you look like you've been for breakfast at the heartbreak hotel

ode to london

Mulla on ikävä Lontoota.

Mulla on ikävä sitä kun aamulla menin niin aikasin töihin, että oli mahdollista jäädä pois Green Parkilla ja kävellä sieltä parinkymmenen minuutin matka ihanan Mayfairin ja Old Bond Streetin (ne kaupat!) läpi Oxford Streetille ja sieltä Selfridgesin näyteikkunoiden ohi (ne oli aina niin kivoja) töihin.




Mulla on ikävä Baker Streetin loputtomia lounaspaikkavaihtoehtoja, ja vaikka joskus ei ois jaksanutkaan nousta ja lähteä töistä hakemaan ruokaa, oli se aina yhtä piristävää päästä hetkeksi ulos ja oikeesti tajuta, että hei, mä asun Lontoossa. Sama tunne mulle tuli joka kerta kun nousin portaita ylös Bond Streetin asemalta suoraan Oxford Streetin vilinään. En ehkä koskaan ihan täysin tajunnut sitä että se oli mun kotikaupunki.



Mulla on ikävä Brick Lanen sunnuntaimarkettia ja muutenkin Shoreditchia josta tuli yllättäen (en ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä!) mun lempialuetta Lontoossa. Ei ollut mitään parempaa tapaa viettää sunnuntaiaamua kun mennä syömään itämaista ruokaa Brick Lanelle, katsella ihania vaatteita ja ihmisvilinää ja juoda tuoretta kojusta ostettua smoothieta. Parasta oli ne huhtikuun päivät kun alko olemaan tosi lämmin, ja mua vaan hymyilytti niin paljon.



Ja vielä yks oma kuva Lontoon Mottinghamista jossa asuin silloin kun oli kielikurssi, ja kävin nyt viime reissulla vähän nostalgisoimassa.



Viekää mut takaisin Lontooseen NYT! ♥

kuvat: silentresonance, flaneur, magnus_d, erichands, route79

i just don't know what to do with myself

Kipeenä oltu six days and counting... On ihan ok nyt loppua jo hei! Haluan perjantaina tanssimaan!

Otin käyttöön kaikki keinot mitä vain keksin: valkosipulin, vihreän teen, c-vitamiinitabletit, finnrexinit, rommitotin..... Katotaan jos aamulla olis jotain parannusta! TEEN MITÄ VAIN. Olisin ostanut vielä c-vitamiiniporetabletteja, mutta joku sanoi mulle että siitäkin voi saada yliannostuksen joten en sitten ostanut. Saan tällä hetkellä kuitenkin sitä appelsiineista, tableteista, kurkkupastilleista ja finnrexinistä. :D Riittänee.

Onneksi huomenna saan hetkeksi ainakin seuraa kun Hanna tulee kyläilemään aamupäivällä, ja Aida ehkä illalla leffailemaan! Hajoon neljän seinän sisälle, enkä jaksaisi enää ees kattoa telkkaria. Kyllä, siihen pisteeseen on nyt tultu!


weapons of cold destruction

i'm dreaming of you rushing up to me

Kipeenä taas! Mitä kummaa oikeesti.... Veikkaan että mua rankaistaan siitä et oon runsaan viime viikon syöny tosi epäterveellisesti :( Ehkä se tästä taas kun jatkan takas sillä samalla vähän terveellisemmällä radalla minkä alotin kesän alussa! Ainakin toivon niin koska tää on ihan tuskastuttavan tylsää.

Palasin Englannista pari päivää sitten ja post-matkustusdepressio on huipussaan. Mulla oli siellä niin ihanaa ja haluisin vaan takaisin! Oonkin nyt päättänyt eka maksaa velkani, ja sitten alkaa säästää rahaa ja lähteä sinne takaisin. En tiiä koska, mutta mahdollisimman pian. En erityisemmin ainakaan vielä rakasta työtäni, niin miksen kokeilisi vaihtaa ympäristöä? Oon tehnyt sen aikasemminkin, ja vaikka se olikin vaikeeta, niin tekee mieli lähteä takaisin. Ja tällä kertaa mulla olisi paras kaverini siellä auttamassa vaikeissa jutuissa! Ja luen päivittäin kaikkia siteerauksia siitä, miten koskaan ei saavuta mitään jos ei yritä. Niin ehkä mä nyt yritän. Mut otan silti ihan rauhallisesti enkä hätiköi mitään!

Englannissa vietin siis aikaa Lontoossa ja Essexissä ja oli superkivaa. Ihastuin ehkä vähän, join paljon oikeeta hyvää englantilaista siideriä, ostin alennusvaatteita vaikka ei oikeesti ois ollu rahaa ja tutustuin tosi moniin hauskoihin uusiin tuttavuuksiin. Toisin sanoen oli siis ihana reissu! Tässä vähän matkamuistoja:


Serkukset Kieran ja Krissie, ihana matkaseurani Lontoossa!


Uusia tuttavuuksia!


Ihanan Helenan kanssa terassilla


Maailman kaunein Lontoo


Morning tea!


Söpö ankkalampi Helenan kodin lähellä



Camdenissa


Camdenissa iltapäiväteellä

kesä pähkinänkuoressa

Päätin nyt ryhtyä taas kirjotuspuuhiin kun rakas ystäväni ottaa ja lähtee Puolaan asumaan, ja pyysi, että kirjottelisin tänne vähän mun kuulumisia! Ja äsken kun lueskelin vanhia juttuja, huomasin että näitä on kuitenkin aika superkiva lukea myöhemmin ja muistella, joten mikäs tässä. Toivottavasti ei heti taas unohdu!

Tää kesä on ollut kyllä aika kiva, vaikkakin täysin erilainen mitä odotin. Koti-ikävä Lontooseen ei iskenyt melkein ollenkaan, mitä nyt oon ikävöinyt ystävääni Helenaa ja välillä ihan Lontoota kaupunkina, mutta muuten kesä meni ihan mukisematta täällä kotona. Nyt tosin alkaa vähitellen taas hiipimään sellanen tunne, että pitäs lähteä takaisin Englantiin. Mutta ei ihan vielä, kyllä mä tän vuoden sinnittelen vielä Suomessa!

Sain työpaikan Holiday Inn Helsinki City Centrestä vastaanottovirkailijana, ja rehellisesti sanottuna se on mun mielestä ollut aika stressaavaa ja vaikeaa! Toivotaan, että se helpottaa siitä sitten kun on hetken aikaa siellä on. Tekis mieli ryhtyä takas lomalle, mutta noita laskuja pukkaa postiluukusta sitä mukaa että kai niitä töitä on tehtävä..... Onneksi huomenna pääsen viettämään puolitoistaviikkoista lomaani ensin Tampereelle Nellin luokse, sitten Lontooseen kaverini Krissien kanssa ja loppuviikoksi Essexiin Helenan hoiviin. En malta odottaa! Matkalaukku on vihdoin tossa vieressä pakattuna, ja nyt pitäs vaan mennä nukkumaan että sais joskus herätäkin! En vaan jaksais.


Valmistujaiset ja ihana Nelli!

Maailman ihanin kesäilta Koffin puistossa med Nitin


Mansikoita Kauppatorilla


Mikan ja Sailan tuparit


Ranskalainen vieraamme Lise ja ysäribileet!


Rakastin Flow:ssa tota värikästä bussipysäkkiä :D


Hanna & minä Flowssa