kan du älska mig?

Hälsningar från Stockholm! Fiilis on aika maassa nyt, niin kuin usein matkojen jälkeen kun arkeen palaaminen tuntuu liian rankalta. Onneksi nyt on sentään syysloma, mutta joudun silti tänään jo lähtemään mummulaan & sitten Tampereelle. Nämä molemmat on tietysti ihan kivoja juttuja, mutta oisin kyllä voinut järjestää itelleni edes yhden välipäivän.

Puhuttiin Nellin kanssa Tukholmassa siitä miten naurettavaa se on, että koko elämä pyörii "sen jonkun" löytämisen ympärillä. Rupesin oikeasti miettimään, että aina kun olen surullinen, se johtuu yleensä siitä että olen yksinäinen ja kaipaisin jotain jonka kanssa voisi vain olla ja pitää kiinni. Ja aina kun menee baariin, tuntuu että illan onnistumisen mittarina toimii se, että onnistuuko tapaamaan jonkun. Ja kuinka usein joku baarissa tavattu ihminen oikeastaan edes on se "oikea"? Miksei rakkaus voisi joskus olla niin helppoa ja vaivatonta kuin jossain elokuvissa? Tai edes yhtä romanttista ja ilotulitusmaista? Tuntuu vaan että odotan koko ajan jotain sellaista mitä ei edes ole olemassa.









Biisi jota oon kuunnellu koko aamun repeatilla peiton alla:



Jag har hört att du träffat nån
Jag har hört att han är allt jag inte var
Och jag hör att du är säker nu, jag vaknar med den tanken varje dag
Och jag hör att han är den rätte
Ja dom säger att du verkligen menar det
Och jag hatar att jag älskar dig
Och jag älskar dig så mycket att jag hatar mig



jag hade hoppats på något
om du vill ha mig
nu kan du få mig så lätt