so dance while you can, dance cause you must

Tänään on vika päivä Lontoossa ja mua vähän itkettää. En oikeen edes tiedä miksi, sillä ainakin ajatuksen tasolla kotiin on ihana palata, mutta jotenkin se silti pelottaa ihan kauheasti. Ehkä olen juuri oppinut elämään täällä, ja nyt pitäisi sitten opetella vanhat tavat uudelleen. Pitäisi valmistua, kasvaa aikuiseksi ja hankkia työ. Tänään pitäisi myös sanoa hyvästit kaikille, ja siinä en oo hirveen hyvä. Eikä mulle tänne oikeastaan yhden henkilön lisäksi jääkään ketään hirveän tärkeää, mutta silti. Tänne tultuani kirjoitin blogiin ja laitoin kuvan missä luki "you get a strange feeling when you're about to leave a place, like you'll not only miss the people you love but you will also miss the person you are now, because you will never be this way ever again". Se tässä on ehkä pointtina. Mä oon nyt eri ihminen kun sillon kun tulin tänne, ja Lontoolla on siihen suuri vaikutus. Ja nyt pitää lähteä pois, ja se tuntuu vaikealta. Mutta onneksi Helsingissä on kaverit ja perhe ja kesä. Ja maailman paras kämppis. Uskon tästä kaikesta huolimatta että asiat menee ehkä ihan hyvin. Olis vähän pakko.





Bye bye pretty London town! :*

i believe in this fire burning inside of me

Oon asunut nyt Lontoossa yhteensä 127 päivää ja jäljellä on enää 17 kokonaista. Viime viikot on ollut ihania, oon tehnyt ja nähnyt paljon kaikkea, tutustunut uusiin ihmisiin ja ajatellut että mun on vihdoin hyvä täällä. Samalla musta kuitenkin tuntuu myös etten oikeen tiedä missä loppujen lopuksi tahtoisin olla. Viikonlopun vietin kaverin luona pohjois-Walesissa, ja kun näin miten onnellinen se oli siellä omassa kotipaikassaan, tuli mullekin ihan hirveä kaipaus kotiin. Matkustaminen on ihanaa, mutta se mitä oon ystävien ja perheen lisäksi kaivannut eniten, on se tietty tuttuus ja se, että tietää miten asiat toimii.

Pari päivää sitten kuuntelin biisiä missä laulettiin home is where your heart is, find where you belong and start to take control ja rupesin itsekin miettimään mihin mä oikein kuulun ja missä mun koti on. Täällä on hyvä olla nyt, mutta silti musta tuntuu että jakaudun kahtia, enkä tiedä missä haluaisin loppujen lopuksi asua. Mulla on kamala ikävä Suomea, mutta tiedän myös että kun menen sinne takaisin kahden ja puolen viikon päästä, tuun vuorostani ikävöimään Lontoota. Tiiän että oon vielä nuori, ja ehkä mun ei kuulukaan vielä tietää mihin kuulun, mutta välillä musta tuntuu etten sovi minnekään. Entä jos missään ei oo koskaan hyvä, jos aina vaan kaipaan jonnekin muualle?

Pelottaa hirveesti palata kotiin, koska pelkään sitä kulttuurishokkia joka iskee kun on vihdoin tottunut uuteen paikkaan, ja sitten palaakin paikkaan missä ihmiset on jatkanut elämää samaan malliin ja mikään ei ole muuttunut vaikka itse onkin.