maanantai 1. lokakuuta 2012

anything could happen

Miksi koko ajan sataa? Vaikka se tekeekin syksymusiikin kuuntelemisesta ja teen juomisesta tunnelmallisempaa, haluaisin oikeasti (!) myös käydä vaikka niillä lenkeillä. Tänään oli kaupungilta kotiin palatessa tarkoitus kävellä Esplanadin kautta Hakaniemeen ja ottaa vasta sieltä metro kotiin, mutta hetken yritettyäni tulin siihen tulokseen että sateella ja tuulella oli yksinkertaisesti ylilyöntiasema. Päätin sitten yrittää edes kotona saada jotain aikaiseksi, joten rupesin täyttämään uutta muistikirjaani johon kirjaan tästä lähtien kaikkia pikkuasioita jotka tekevät minut onnelliseksi ja rustaan erilaisia tehtäviä sekä kirjaan ylös liikuntasuorituksia ja syömisiäni.



Ostin tänään myös Keel'sin Simple Diary- päiväkirjan, jossa on joka päivälle erilainen sivu johon täytetään mitä hauskimpia juttuja. Otin muutamasta sivusta kuvan esimerkkinä:

4 kommenttia: