perjantai 6. syyskuuta 2013

colours to life

Äiti laittoi mulle haasteen kertoa kesästäni ja samoin kuin hän päätin keskittyä vain ihaniin ja aurinkoisiin muistoihin. Mielestäni kesä oli onnistunut kaiken maailman vastoinkäymisistä huolimatta; tutustuin moniin uusiin ihmisiin, sain paljon uusia kavereita ja ilma oli ilmeisesti täällä paras vuosikausiin. Kesäni tekivät ihanaksi muunmuassa nämä ihmiset ja asiat:


South Bank



Ravintolaillalliset uusien tuttavuuksien kanssa


Synttäripäivä ja Väiskin vieralu Lontoossa. Illastettiin ihanassa Dinerissa ja illalla mentiin tanssimaan indiepoppia Camdeniin.


Illanistujaiset uusien tuttavuuksien kanssa




Kuuma kesäpäivä, Hard Rock Calling ja KASABIAN



Kesän ensimmäinen BBQ



Holiday Innin kattoterassin ja ihanan ravintolan löytäminen kämppiksen kanssa



Perheen vierailu Lontoossa ♥



SUOMI!





Ja vielä viime viikolla tekemäni reissu ihanaan pohjois-Walesiin. Kävin meressä uimassa ensimmäistä (ja luultavasti myös viimeistä) kertaa tänä vuonna!

Aika uskomatonta että nyt on jo syyskuu! Oikeastaan odotan kuitenkin aika mielenkiinnolla millaiselta syksy näyttää täällä Lontoossa, en nimittäin ole koskaan ollut täällä näihin aikoihin. Kuten joka vuosi syksyn alkaessa, odotan jo innolla värikkäitä lehtiä, syyssateita ja villapaitoihin käpertymistä. Yritän raportoida kaikesta tästä myös tänne vähän useammin, mutta en nyt uskalla lupailla liikoja, pitää katsoa miten käy... Nyt on kuitenkin ihan liian myöhä, hyvää yötä muruset! :*

In English: My summer 2013 in pictures

1 kommentti:

  1. Kiva kun teit ja kiva kesä :)Ja kas, olinhan minäkin päässyt kuviin.

    Mielenkiintoinen syksy varmasti edessä. Sujuuko kämppäasiat?

    VastaaPoista