keskiviikko 20. helmikuuta 2013

there's nothing more to it; i just get through it

Täällä sitä nyt ollaan Lontoossa ja vihdoin sain aikaseksi kirjoittaa tänne jotain! Kuten useat jo tietävätkin, asiat ei oo menny ihan niin kuin oli suunniteltu. Paras ystäväni joka toisena kaverina lähti muuttamaan tänne on sairastellut jo pitkään ja täällä nyt lääkärit sitten sanoivat että hänen olisi parasta palata takaisin Suomeen sillä kaikki tutkimukset ovat siellä kesken. Toinen kaveri päätti sitten lähteä samalla itsekin, joten multa vähän niin kun lähti matto jalkojen alta ja jäin tänne yksin. Koko viime viikko on ollut aikamoista vuoristorataa, välillä on tosi tarmokas olo ja tuntuu että pystyn tähän yksin, mutta useimmiten pelottaa ja ikävöin ystäviä. Tiedän että se on alussa normaalia, mutta kun kaiken tämän oli suunnitellut niin erilaiseksi, on vaikea päästää irti siitä ajatuksesta ja todeta että asiat on niinkuin ne nyt on ja jatkaa matkaa.





Viime viikko vietettiin vielä kavereiden kanssa tosi kivassa hostellissa Marylebonessa jossa vähän niin kun sain unohtaa todellisuuden ja leikkiä hetken vielä turistia ja tutustua kaikkiin kivoihin uusiin tuttavuuksiin hostellissa. Käytiin näyttämässä Tovelle nähtävyyksiä, mentiin pubiin aussityttöjen kanssa, pelattiin UNO:a walesilaisen ja ranskalaisen kanssa ja syötiin ehkä vähän liikaa roskaruokaa. Nyt oon kuitenkin uudessa kodissani ja yritän hahmottaa ympäristöäni ja oppia mitä on missäkin ja miten kaikkialle pääsee. Tänään tarkoituksena on käydä pankissa pyytämässä kadonneen kortin tilalle uusi, etsiä internet-kahvila CV:n printtaamista varten ja ostaa tyynyt sänkyyni ettei tarvitse enää käyttää villapaitapinoa korvikkeena...






First Aid Kitin uus levy on toiminut mulle täällä jonkinlaisena pelastusrenkaana:



"Well it's a new year, with it comes more than new fears
Met a young man who was in tears, he asked me,
"What induces us to stay here?"
I said, "I don't know much and I'm not lying,
But I think you just have to keep on trying."


In English // Everything in London has not gone as planned :( My friends had to return back to Finland due to illness, but I decided to stay here alone and try it out. It's been super scary and lonely, but I guess that's how it's supposed to be in the beginning. Hopefully everything will turn out okay in the end!

4 kommenttia:

  1. Kiva uusi yläbanneri.

    Toivotaan, että se elämä siellä vähän tasoittuu alkupettymyksien jälkeen.

    Tyyny on hyvä kapine nukkuessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on Hannan tekemä, olin ite liian laiska! :D

      Joo tosiaan toivotaan niin :) Ehkä kun kohta alkaa kevätkin kunnolla niin sekin piristäis.

      Hahaa niin on! Onneks löysin yhdestä kaupasta kaks tyynyä neljällä punnalla!

      Poista
  2. Toi levy onkin ihana ♥

    Ja: KYLLA SE SIITA! Toivottavasti saat tyopaikan pian niin sit se kunnon lontoo-arki voi alkaa ja loydat uusii kavereita yms! Parjaat kyl <3

    VastaaPoista