tiistai 28. toukokuuta 2013

it's never too late to be what you might have been

Olen elossa!

Niin monta kertaa oon avannut tän valkosen ikkunan, tuijottanut sitä hetken ja painanut punasta rastia. Mutta nyt aion oikeesti hoitaa homman loppuun asti!



Kuvitan tän postauksen satunnaisilla kuvilla viime viikoilta joiden aikana olen mm. mennyt tuntemattoman bändin keikalle tuntemattomien ihmisten kanssa (kivaa oli!), saanut vierailijoita Suomesta (ja suomalaisia irtokarkkeja!!) sekä shoppaillut vähän enemmän kuin olisi pitänyt. Vannoin itselleni pari viikkoa sitten että seuraavan kerran kun ostan jotain saa se luvan olla käytännölliset kesäkengät, koska tällä hetkellä (harvojen) lämpimien päivien jalkinevaihtoehdot on joko talvikengät, converset tai korkokengät. Voitte varmaan kuitenkin arvata että käytännöllisten kesäkenkien sijaan ostin nuo yllä olevat sairaan korkeat korkokengät koska ne oli vaan niin KAUNIIT. Ja voitte varmaan myös arvata että niissä on lisäksi ihan älyttömän tuskallista kävellä mutta ei se mitään, tykkään niistä silti.



Oon taas vaihteeksi pohtinut sitä ikuista kysymystä että mitä sitä oikein tekisi elämällään. Lontoossa on just nyt ihan hyvä olla vaikka koti-ikävä iskeekin aina välillä, mutta koska nyt oon tällanen kun oon niin en osaa oikein elää hetkessä. Hotellin respassa on ihan kivaa ja rentoa olla töissä, mutta en nää tekeväni sitä koko loppuelämääni. Ihmiset on viime aikoina jostain syystä usein kysyneet multa useammin kuin normaalisti että "mitä sä sitten tekisit jos voisit olla mitä vaan" ja huomaan että siihen on kamalan vaikea vastata. Mulla ei koskaan oikeen ollut mitään sellasta (töihin liittyvää) unelmaa jonka toteumista varten olisi jaksanut tehdä paljon töitä. Mutta viime aikoina oon ehkä keksinyt aineen jota jopa olisi kiva opiskella, mutta tuleva toiveammatti on edelleen vähän hukassa. On kuitenkin ollut sellanen olo että jotain vielä olisi pakko opiskella jos koskaan haluaa harkita uranvaihtoa johonkin sellaseen joka olisi edes vähän enemmän oma juttu.



Muutin kuitenkin tänne vasta vähän aikaa sitten enkä ole missään nimessä valmis maksamaan täällä opiskelusta sitä 9000 puntaa vuodessa joten mahdollinen opiskelu olisi varmaan sitten suoritettava Suomessa. En tiedä miksi taas ylianalysoin tätä ihan liikaa koska tiedän ettei sinne kouluun oo pakko mennä nyt heti ja että vielä on kyllä paljon aikaa. Nyt pitäisi vaan nauttia täällä olosta ja huolettomuudesta ja sinäänsä helposta työstä joka ei stressaa liikaa. Ja pitäisi yrittää muistaa että vaikka mulla ei ehkä koskaan ole ollut sitä töihin liittyvää unelmaa niin yhtä unelmaa toteutan kuitenkin juuri nyt. Haaveilin Lontooseen muutosta vuosia, ja vaikka se ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista (tai ehkä onkin, niissähän on pirusti niitä piikkejä) niin en kuitenkaan ole koskaan ollut ylpeämpi itsestäni. Hyvä minä!

In English: During the past few weeks I've went to see a random band with completely new, random people and had the time of my life, had some visitors from Finland and and gone shopping a bit more than I should've (see picture of gorgeous but totally impractical shoes above...) Sometimes you just need to spoil yourself a little bit!

4 kommenttia:

  1. uuh noi kengat ♥ tekis mieli kommentoida se yks veikko-juttu...

    ja tuutkin suomeen opiskelemaan mun kanssa niin voidaan yhdessa lollailla menemaan kaikille asiallisille tyypeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihanat!! Haluunkin taas mielellään keksiä viikonlopulle jotain tekemistä et pääsen käyttämään. HAHAHAHA onneksi et sanonut.

      joku kaunis päivä vielä tulenkin! <3

      Poista
  2. Minäkin olen ylpeä susta! Ja paljon!

    Mutta hanki nyt ne kunnon kesäkengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos! <3

      Ostinkin just tosi söpöt ballerinat, saavat toimia kesäkenkinä kunhan se kesä joskus saapuisi tällekin saarelle...

      Poista